Sivut

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen tunnelmissa

Ollaan nyt sitten edetty joulusta jo ystävänpäivän kautta pääsiäiseen. Taitaa olla ensimmäinen juhlapäivä josta kerkiän kunnon postauksen tekemään. Joulupostauksenkin joskus väsäsin vanhaan blogiin mutta sitä en halua edes muistella :'D Tänään kävin sitten ulkona kuvailemassa. Tällä kertaa etupihalla niin sain oikein ihmisten katseitakin opetella kestämään. Lisäksi tuuli aivan hirveästi ja tietysti juuri silloin piti kuvan sisältää sulkia... Tuloksena oli 110 kuvaa ja tunnottomat sormet :D Etenkin lopussa kuvat alkoivat jo sormien takia heilua. Tällä kertaa en jaksanut edes yrittää väsätä mitään shootin tapaista mutta kuvatarinaa saattaisi olla tiedossa ainakin jos lumet eivät katoa ennen kuin ehdin seuraavan kerran mennä ulos. Jonkinnäköiset kuvatekstit näissäkin kuvissa on. Hyvää pääsiäistä, ja olettekos muuten menossa virpomaan? OwO

Eikös aurinko värjää peruukkia ihanasti *-* Peruukki on lyhentynytkin c;

Maalataan pääsiäismunia ^^

Tässä on tullut tarkennuksen kanssa joku pikkuongelma? Joskus virheet ovat nähtävästi ihan kivoja.

"Ei Carrie, kaikki sulat eivät ole yksivärisiä" (;

^^

Jos olisi ollut vaihtoehtoja niin en olisi kuvannut noita sulkia tuulisella säällä :']

Vino kuva ewe

Vihdoinkin naamakuvaa Carriesta

Onkohan toi muna ihan syömäkelpoinen? Jäänyt viime pääsiäiseltä :''D

Jokin tässä kuvassa häiritsee minua ://

Sormet oli tässä vaiheessa niin kohmeessa ettei perhosesta kovin hyvää muistoa jäänyt. Voi olla että se tullaan näkemään myöhemminkin.

Virpomaan :DD

Siinä ne kuvat olivat. Kommentit ovat aina tervettuleita. En pure ;D

2 kommenttia: